Tuikkukuppi lasten kumisaappaista
Tunnelmalliset tuikut ilahduttavat pimeneviä syysiltoja. Vanhoista lasten kumisaappaista ja betonista syntyy hauskat ja persoonalliset tuikkukipot.
Tarvikkeet ja työvälineet:
- Lasten kumisaappaat
- Betonia
- Vettä
- Ämpäri betonin sekoittamista varten
- Pieni puutarhakuokka tai muu työkalu betonin sekoittamista varten
- Tuikkuja
- Sakset
- Koristenarua ja –nauhaa
Työohje:
- Sekoita vesi ja betoni ämpärissä.
- Täytä saappaat seoksella.
- Paina tuikulla kuoppa saappaan suuaukkoon ja jätä tuikku siihen.
- Anna kuivua.
- Saappaiden kuivuttua leikkaa kumisaappaat saksilla pois betonin päältä. Kumisaappaiden irrottamisessa voi joutua käyttämään voimaa.
- Koristele betonisaappaat halutessasi koristenarulla. Voit kiinnittää koristeet sitomalla.
Ohjaajalle:
Kiinnitä huomiota käyttämäsi betonin sorakokoon. Mitä suurempi numero betonisäkissä ilmoitetaan, sitä karkeampaa betoni on. Esimerkiksi sorakoko S25 on hyvä betonisaappaiden tekemiseen. Tuikkujen tilalle voi istuttaa myös kasvin. Tällöin tuikkukipon sijasta saappaansuuhun kannattaa painaa esimerkiksi juomalasi. Tällöin kasville ja mullalle on enemmän istutustilaa. Aikuisten kumisaappaita käyttämällä saat tilaa suuremmille istutuksille.
Siemenpiparit linnuille
Talvipakkasilla linnut ilahtuvat puussa roikkuvista herkkupaloista. Somien syötävien tekeminen linnuille onnistuu piparkakkumuottien avulla.
Tarvikkeet ja työvälineet:
- 100 g kookosrasvaa
- 3 dl auringonkukansiemeniä tai siemenseosta
- isoja piparimuotteja
- tuorekelmua
- ripustusnarua
Työohje:
- Tiivistä piparimuottien pohja tuorekelmulla.
- Nosta ne esimerkiksi uunipellille.
- Sulata rasva ja sekoita siihen siemenet. Lusikoi seos piparimuottien sisään.
- Työnnä massa keskelle vaikka kynänpätkä tai pilli, jotta ripustusnarulle jää reikä. Nosta kylmään jähmettymään.
- Irrota jähmettyneet tinttien piparit muoteista ja sido ripustusnarut.
Ohjaajalle:
Kookosrasvan sijaan käy linnunruokaan myös suolaamaton sianihra. Sitä ei vain saa yhtä helposti. Suolaamatonta sianihraa voi tilata asiakkaidensa toiveet huomioivien kauppojen lihatiskeiltä tai suoraan teurastamosta. Leikkaa sianihra pieniksi paloiksi ja sulata se kattilassa hitaasti matalalla lämpötilalla. Siivilöi rasvasta pois kaikki ylimääräinen.
Betonikoriste pehmonallesta
Vanhat pehmonallet muuttuvat helposti suloisiksi betonikoristeiksi, joilla voi somistaa vaikkapa puutarhaa, parveketta tai sisätiloja.
Tarvikkeet ja työvälineet:
- Pehmonalle
- Suojakäsineet
- Ämpäri betonin sekoitusta varten
- Pieni puutarhakuokka tai muu työkalu betonin sekoitusta varten
- Betonia
- Vettä
- Muovinpala; esimerkiksi auki leikattu muovipussi tai jätesäkin pala
Työohje:
- Sekoita betoni ja vesi ämpärissä. Jätä seos melko juoksevaksi, mutta kuitenkin sellaiseksi että se
tarttuu hieman käsiin. - Upota nalle betoniin ja hiero betonia siihen kauttaaltaan. Pyyhi ylimääräiset betonikokkareet pois.
- Aseta nalle kuivumaan mieleiseen asentoon muovin päälle.
Ohjaajalle:
Nallen piirteet tulevat paremmin esille, kun käyttää mahdollisimman hienoa betonia: Mitä pienempi sorakoko säkissä ilmoitetaan, sitä sileämpää betoni on. Esimerkiksi sorakoko S25 soveltuu hyvin betoninallen tekemiseen. Myytävänä on myös pienemmissä pakkauksissa olevaa askartelubetonia, joissa pieni sorakoko takaa sileän pinnan.
Kasveilla koristeltu kynttilä vanhoista kynttilänjämistä ja ilmapallosta
Vanhoja kynttilänjämiä ei kannata heittää pois, sillä niistä syntyy ilmapallon avulla tunnelmalliset tuikkukipot, jotka voi halutessaan vielä koristella kuivatuilla kasveilla.
Tarvikkeet ja työvälineet:
- Vanhoja kynttilänjämiä
- Pieni kattila
- Pieni metalliastia (joka sopii kattilan päälle)
- Ilmapalloja
- Pala vahapaperia
- Sakset
- Lautanen
- Kuivattuja kukkia ja lehtiä
- Metallilusikka
- Tulitikut
- Tuikkukynttilä
Työohje:
- Täytä ilmapallo vedellä noin tennispallon kokoiseksi ja solmi ilmapallo kiinni.
- Laita vahapaperin pala lautaselle.
- Kiehuta kattilassa vettä ja laita metalliastia kattilan päälle. Laita kynttilänjämät sulamaan metalliastiaan.
- Dippaa ilmapalloa kynttilöistä sulatettuun steariiniin. Älä dippaa ilmapalloa syvemmälle kuin ilmapallon sisällä olevaan vesirajaan, sillä muutoin pallo räjähtää. Dippaa palloa kolme kertaa steariiniin ja anna sen hetken kuivua vahapaperin päällä. Toista näin 10 kertaa ja anna kuivua.
- Steariinin jäähdyttyä leikkaa ilmapallo kaulastaan auki: Nyt sen pitäisi irrota helposti.
- Irrota tuikkukynttilästä sen metallinen kippo ja aseta tuikku tekemäsi steariinikipon sisälle.
- Nyt voit halutessasi siirtyä koristeluun: Lämmitä metallilusikkaa kynttilänliekissä ja silitä kuumalla lusikalla kuivattuja kukkia ja lehtiä kynttilän pintaan.
Ohjaajalle:
Kuivatuilla kasveilla ja lehdillä voi koristella myös valmiita kynttilöitä samalla tekniikalla.
Heittopeli kukkapurkeista
Muoviset kukkapurkit sopivat mainiosti hauskan heittopelin rakentamiseen. Purkkeja voi koristella teeman mukaan, esimerkiksi talvella ne voi koristella lumiukoiksi.
Tarvikkeet ja työvälineet:
- Muovisia kukkapurkkeja 6kpl
- Pohjustusmaalia
- Akryylimaaleja
- Siveltimiä
- Sanomalehtiä suojaksi
- Kolme sukkaa tai lumipalloja
Työohje:
- Maalaa kukkapurkit pohjustusmaalilla. Anna kuivua.
- Maalaa purkkeihin esimerkiksi lumiukon kasvot. Anna kuivua.
- Tee pelin heittopallo asettamalla sukat mytyksi sisäkkäin.
- Tee purkeista pyramidi. Pelin idea on heittämällä saada pyramidi kumoon.
Ohjaajalle:
Pyramidiin voi käyttää myös useampaa kuin kuutta purkkia. Purkit voi koristella myös esimerkiksi eläinten kasvoiksi tai hymynaamoiksi. Esimerkiksi Halloween-juhlissa voisivat voimia vaikkapa hämähäkeiksi tai kurpitsoiksi maalatut purkit. Pelin heittovälineenä toimii näppärästi myös esimerkiksi