Kädentaidot - lokakuu

Lehtirasia

Syksyn lehtien väriloistoa voi tuoda myös sisätilojen sisustukseen tai niistä voi valmistaa kauniita lahjarasioita. Lehdillä päällystäminen onnistuu, kunhan ne on prässätty ja kuivattu hyvin. Tuoreeseen, vahamaiseen puunlehteen liima ei tartu kunnolla.

 Tarvikkeet ja työvälineet:

  • Pieniä pahvi- tai vanerirasioita
  • Prässättyjä lehtiä
  • PVA-liimaa (Erikeeper) tai decoupage-lakkaa
  • Leveä sivellin

Työohje:

  1. Varmista, että prässättyjä lehtiä on riittävästi, niitä saa olla rasian pinta-alaan verrattuna melkein kaksinkertainen määrä, sillä herkkänä materiaalina ne myös rikkoutuvat helposti.
  2. Laita liimaa lehden taustapuolelle reilusti ja sitten levitä liimakerros myös siihen kohtaan rasiaa, johon aiot liimata lehden.
  3. Kun liima on vähän imeytynyt lehteen, kiinnitä se varovasti painelemalla rasian kylkeen. Purista ylimääräinen liima pois lehden alta ja tasoita lehden pinta.
  4. Levitä liimaa myös lehden päälle. Kun liima on pintakuiva, mutta lehti vielä pehmeä, voit vielä tasoitella pintaa varovasti sormilla.
  5. Toista vaiheet kunnes rasian pinnassa on haluttu määrä lehtiä. Kun työ on kuivunut, levitä vielä yksi suojaava liimakerros.

Muuta:

Mallissa on käytetty marja-aronian lehtiä, mutta työhön soveltuvat lähes kaikki lehdet. Lehdet, joissa on paksu lehtiruoti, tasoittuvat huonommin kuin sileät lehdet.

 

Pajuinen pannunalusta

Pajusta on moneksi. Suorat pajunoksat sopivat niin punontaan kuin kudontaan. Jos ei ole kangaspuita käytettävissä, voi solmimalla tehdä kauniin pannunalustan. Paju kutistuu kuivuessaan, joten oksat on hyvä kerätä vähintään kahta viikkoa aikaisemmin sisälle kuivumaan.

Tarvikkeet ja työvälineet:

  • Sormenpaksuista pajua
  • Juuttinarua
  • Oksasakset, sakset

Työohje:

  1. Leikkaa oksasaksilla kuivuneesta pajuista noin 20 cm pituisia pätkiä.
  2. Tee juuttinarusta 55 cm pitkiä pareja kahdeksan kappaletta.
  3. Solmi narut päästä umpisolmuun.
  4. Laita ensimmäinen paju narujen väliin ja tee uudet umpisolmut mahdollisimman lähelle pajukeppiä. Tee tiukat solmut, jotta pajut pysyvät narujen välissä. Jos paju on tuoretta, se kutistuu kuivuessaan muutaman millin. Ota tämä huomioon solmujen teossa.
  5. Toista pajujen lisäämistä niin kauan kunnes pannunalunen on halutun kokoinen

Ohjaajalle:

Pajunoksia voi myös kutoa kangaspuilla poppanan, erilaisten luonnonlankojen tai trikookuteen kanssa. Lisäksi erilaisilla makramee-solmutekniikoilla saa kauniita käsitöitä pajusta ja luonnonnaruista, ahkera taitaja vaikka kynnysmaton. – Hitaammat tekijät voivat tehdä ”loimilankoja” vähemmän jolloin myös solmittavaa on vähemmän.

 

Kaaospallo pajusta

Taipuisa paju vääntyy moneen ja liukas villipajukin kesyyntyy, kun se saa tarpeeksi kavereita viereensä. Kaaostekniikalla voi tehdä varjostimia, koreja tai seinäteoksia. Kaaospallon voi ripustaa parvekkeelle ja laittaa sen sisään jouluvalot. Palloa voi käyttää myös sisällä lampunvarjostimena.

Tarvikkeet ja työvälineet:

  • Pajua
  • Oksasakset
  • Rautalankaa
  • Pihdit rautalangan leikkaamiseen

Työohje:

  1. Kierrä ensin rengas pajusta. Tee sitten toinen rengas, joka menee ensimmäisen renkaan sisään tai päälle. Laita liitoskohdasta rautalangalla kiinni ja tee vielä kolmas tukirengas poikittain, kuten päiväntasaaja maapallon ympärillä. (Olkipallo marraskuun ohjeissa alkaa samalla tavalla.)
  2. Kun kolmirunkoinen tukiranka on valmis, ala pujottelemaan pajua vapaalla kaaostyylillä ympäri palloa niin, että pyöreähkö muoto säilyy.
  3. Pujottele pitkiä ja lyhyempiä pajuja niin, että pallo on tiivis ja tukeva. Rautalangalla voi varmistaa liitoskohtia.

Ohjaajalle:

Villipajua voi kerätä maanomistajan luvalla tienvarsilta ja metsistä. Pajua voi myös ostaa valmiina nippuina, mutta silloin sen käyttö vaatii liotusta ennen käyttöä. Kaaospunonta on vapaa pujottelutapa ja Googlen hakusanalla ”kaaospunonta” löytyy lisää mallikuvia.

 

Tuulikello

Tuulikello soittaa luonnollista säveltä, Afrikassa sen uskotaan tuovan hyvää onnea. Oman tuulikellon voi ripustaa vaikka parvekkeelle elleivät naapurit pahastu kellon äänestä.

Tarvikkeet ja työvälineet:

  • Tuulikellon soittokellot (askartelukaupoista)
  • Oksanpätkä, simpukoita, helmiä
  • Pellavanarua
  • Saha, pora, sakset

Työohje:

  1. Valitse oksasta sopiva kohta kellon rungoksi ja sahaa oksa sopivan pituiseksi, noin 10-20 cm. Poraa puuhun reiät kelloputkien ripustukseen 2-3 cm päähän toisistaan. Varmista, että pellavanaru mahtuu kaksinkerroin poratun reiän läpi.
  2. Jos sinulla ei ole valmiita soittokelloja, voit tehdä ne alumiiniputkesta sahaamalla. Poraa reiät putkien päähän, noin 0,5-1 cm reunasta, ripustamista varten. Tähän tarvitsee rautasahan ja mieluiten pylväsporakoneen.
  3. Pujota pellavanaru puun, helmen tai simpukan ja soittoputken läpi takaisin samasta puun reiästä. Tee umpisolmu ja vedä solmu tiukasti puuhun.
  4. Kolmikielisessä tuulikellossa keskimmäistä putkea kannatteleva naru on samalla ripustuslenkki, joten tee siihen reilusti pidempi naru.
  5. Kun kaikki soittokielet on kiinnitetty, tuulikello on valmis. Samalla tavalla voi tehdä myös pyöreän tuulikellon, yläkappaleen vain tulee olla pyöreäksi muotoiltu, vaikkapa sahattu puupöllistä.

Ohjaajalle:

Rautalangasta saa käteviä pujotustyökaluja, kuin isoja neuloja, jollaisia myös kangaspuiden sidonnassa käytetään. Taita noin 15 cm pituinen rautalanka kaksinkerroin ja laita pujotettava lanka taitokseen. Rautalangan toinen pää toimii neulan teränä ja taitos silmänä.

Muuta:

Tuulikellon soittoputket ovat eripituisia, jotta ne soivat eri äänenkorkeuksilla. Kolmiosaisen tuulikellon putket voivat olla mitoiltaan esimerkiksi 12, 10 ja 8 cm. Jos teet isomman kellon tai haluat enemmän kelloja, tee putkista pidempiä, sillä alle 6 cm kellot eivät soi, jos niiden välimatka on 3 cm.