Ikääntyneet - maaliskuu

Kerää luonnosta askartelu materiaalia talteen yhdessä iäkkäiden kanssa

Luonnonmateriaalien kerääminen talteen ja niiden käsittely säilyttämistä ja jatkokäyttöä varten on mukavaa yhteistä puuhaa ja onnistuu toimintakyvyn rajoitteista huolimatta. Jos osallistujien toimintakyky ei riitä lähtemään luontoon asti, voi luonnonmateriaaleja tuoda asukastiloihin ja loppu käsitellä ne siellä yhdessä iäkkäiden kanssa.

kerää luonnonmateriaalia

Vuosipuu

Ikääntyneille vuodenaikojen seuraaminen on tärkeää ajanvietettä ja se pitää heidät ajassa kiinni. Suomi onkin siitä onnekas maa, että meillä on neljä, jokainen omalla tavallaan, kaunista vuoden aikaa. Jos vuodenaikojen vaihteluiden seuraaminen on haasteellista, voidaan ne tuoda myös sisälle kaikkien saavutettaviin. Vuosipuumenetelmää voidaan varioida kohderyhmän ja ympäristön mahdollisuuksien mukaan.

Tarvikkeet ja työvälineet:

  • Koivun, männyn tms. oksia
  • Valkoista vanua tai huovutusvillaa
  • Kananmunan kuoria, höyheniä
  • Maljakkoja
  • Luonnonmateriaalia vuodenaikojen mukaan (mm. pihlajanmarjoja, ruskalehtiä, käpyjä jne.)


Työohje:

  1. Kerätkää luonnosta oksia sisätiloihin ja somistakaa niitä vuodenaikojen mukaan.
  2. Kevät: Kerätkää luonnosta esimerkiksi koivun tai omenapuun oksia maljakkoon sisälle. Parissa viikossa oksiin ilmestyy pienet hiiren korvat ja omena puuhun kukkien nuppuja. Nämä kertovat lähestyvästä keväästä. Niitä voidaan myös somistaa esimerkiksi pääsiäisenä ripustamalla oksiin höyheniä tai pieniä munia.
  3. Kesä: Kesän merkkejä on suuret lehdet koivuissa sekä koivun tuoksu. Sisälle asumisyksiköihin voidaan tuoda koivunoksia, joista lähtee ihana kesäinen tuoksu.
  4. Syksy: Syksyllä maljakkoon voidaan kerätä kauniita ruskassa olevia lehtipuun oksia. Myös pihlajanmarjoilla varustetut pihlajan oksat tuovat syksyä sisätiloihin.
  5. Talvi: Talven tuntua sisätiloihin voidaan tuoda somistamalla oksia muun muassa valkoisella vanulla tai huovutusvillalla. Oksiin voidaan myös ripustaa erilaisia talvivaloja.

Ohjaajalle:

Vuosipuun ilmeen rakentamisessa vain mielikuvitus on rajana. Eri vuodenaikoja voidaan tuoda muillakin tavoin sisätiloihin: keväällä maljakossa viihtyvät esimerkiksi mustikanvarvut. Loppukesästä maljakoihin voidaan kerätä marjoilla varustettuja varpuja. Myös omenat terttuineen tuovat syksyntuntua. Kukkakimppuja voi kerätä sisätiloihin keväästä syksyyn ja samalla muistella niiden kukkimisaikoja.

Kukkasipulit ruukkuun keväällä

Keväälläkin voidaan istuttaa kukkasipuleita ja saada ne kukkimaan saman vuoden kesänä. Kukkasipulit istutetaan ruukkuihin sisälle. Nämä kevätkukat voidaan laittaa maahan heti, kun routa on lähtenyt kukkapenkistä ja hallat ovat menneet. Sipulikukat ovat monelle tuttuja kasveja menneestä ja saavat usein aikaan keskustelua ja muistoja menneestä.

Tarvikkeet ja työvälineet:

  • Kevätkukkasipuleita
  • Multaa
  • Ruukkuja
  • Nimilappuja

Työohje:

  1. Täytä ruukku mullalla.
  2. Tee multaan kolo kukkasipulille ja laita kukkasipuli ruukkuun suippokärki ylöspäin. Peitä kukkasipuli mullalla ja tiivistä pintaa vähän. Aseta kirjoitettu nimilappu kuhunkin ruukkuun.
  3. Kastele varovasti reunoilta, ei suoraan sipulin päältä, ettei kukkasipuli mätäne.
  4. Nosta ruukku valoisaan ja pidä tasaisen kosteana.
  5. Hallaöiden mentyä, voit siirtää kukan ulos, mutta muista karaista (totuttaa) sitä vähitellen ulkoilmaan, viemällä aluksi päiväksi ulos ja ottamalla yöksi sisään. Voit pitää kukan omassa ruukussaan tai vaihtoehtoisesti siirtää kukkapenkkiin.

Ohjaajalle:

Sipulikasvit ovat monivuotisia, mutta uudelleen kukkiakseen ne vaativat talvella lepokauden viileässä (+2-+6). Helpommalla kuitenkin pääset, kun hankit joka vuosi uudet, elinvoimaiset kukkasipulit. Suosittuja ja melko helppoja sipulikasveja ovat muun muassa tulppaanit ja narsissit. Toiminnan yhteydessä on mielekästä olla mukana kuvia kukasta, jolloin osallistujat saavat kuvan siitä, mitä odottaa istutuksistaan.

Toimintarajoitteiden huomioiminen:

Toimintaa voi toteuttaa pöydän ääressä. Kukkasipulit ovat kokonsa puolesta helppoja käsitellä heikentyneellä toimintakyvylläkin. Kukkasipuleista on helppo tunnistaa, miten päin ne ruukkuun istutetaan.

 

Esikasvatus (tomaatti, samettiruusu)

Kevätkylvöt voi aloittaa jo hyvissä ajoin. Jotkut hyötykasvit ja kukat vaativat esikasvatuksen, jotta ne ehtivät kukkia ja tuottaa satoa kasvuoloissamme. Esikasvatus on mielenkiintoista seurattavaa ja kertoo lähestyvästä kesästä. Maaliskuussa voi kylvää mm. tomaatit ja samettiruusut ja huhtikuussa mm. kurpitsat ja kurkut.

Tarvikkeet ja työvälineet:

  • Puhtaita astioita, joiden pohjassa on reikiä liiallisen veden poistumista varten (esim. maitopurkit)
  • Kylvettäviä siemeniä
  • Kylvö- tai taimimultaa
  • Tuorekelmua tai muovipusseja, nimilappuja, sumutinpullo

Työohje:

  1. Täytä istutusastiat mullalla. Kostuta multaa vedellä.
  2. Istuta siemenet noin 1 cm:n syvyyteen ja noin 5 cm:n päähän toisistaan. Kirjoita kylvöksiin nimilaput, jotta tiedät mitä olet kylvänyt.
  3. Kostuta kylvös sumutinpullolla.
  4. Peitä kylvökset kevyesti muovilla ja nosta itämään lämpimään (20-24̊C) paikkaan.
  5. Kastele kylvöksiä säännöllisesti ja pidä ne tasaisen kosteana. Kun ne ovat itäneet, poista muovi ja siirrä ne valoisaan ja vedottomaan paikkaan kasvamaan.
  6. Siirrä taimet (kouluta) isompiin ruukkuihin kun niihin on kehittynyt ensimmäinen varsinainen lehtipari (huhti-toukokuussa).

Ohjaajalle:

  • Sopusuhtaisten taimien aikaansaamiseksi kylvöksiä tulee käännellä usein, sillä ne hakeutuvat kohti valoa.
  • Tarkista kunkin kasvin tarkat kylvöohjeet siemenpussin kyljestä.
  • Kylvökalenteri: http://www.kotipuutarha.fi/index.php?section=149

Toimintarajoitteiden huomioiminen:

Pienten siementen käsittelyä helpottamaan on olemassa nk. kylvökoneita sekä kooltaan suuremmiksi pilleröityjä siemeniä. Toimintaa voi toteuttaa pöydän ääressä.

 

Sipulikukka-asetelma pääsiäiseksi

Sipulikukat kuuluvat pääsiäisen aikaan. Niistä voi tehdä kauniita asetelmia niin sisälle kuin ulos, sillä ne kestävät pientä pakkastakin. Ne eivät vaadi erityistä huolenpitoa vaan niitä voi kasvattaa ilman multaakin. Asetelmissa vain mielikuvitus on rajana ja niihin voi yhdistää esimerkiksi erilaisia luonnonmateriaaleja.

Tarvikkeet:

  • Kukkasipuleita
  • Istutus/asetelma-astioita (ruukkuja, koreja, maljakoita, kahvikuppeja tms.)
  • Koristekiviä
  • (Luonnonmateriaaleja, esim. pajuja, sammalta, havuja…)

Työohje:

  1. Levitä lasiastian pohjalle koristekiviä.
  2. Irrota kukkasipulit varovasti ruukusta ja toisistaan.
  3. Pese kukkasipulit vedessä puhtaaksi mullasta.
  4. Asettele pestyt kukkasipulit astiaan koristekivien päälle. Sipulit saavat näkyä lasiastian läpi.
  5. Halutessasi voit koristella asetelmaa esimerkiksi oksilla, kananmunankuorilla tms.

Ohjaajalle:

Ruukkuun istutetut kukkasipulit kannattaa säästää puutarhaan istutettaviksi, kun ne ovat kukkineet. Kastelkaa kukkasipuleita niukasti, sillä kosteassa ne kasvattavat vartta. Sipulikukkien vieminen yöksi viileään, pidentää niiden kukinta-aikaa. Istutuksiin sopivia sipulikukkia ovat muun muassa helmililjat, hyasintit, tulppaanit, krookukset ja narsissit. Sipulikasvit ovat perinteisiä ja tuttuja kasveja, joten ne saavat usein aikaan keskustelua ja muisto.

Toimintarajoitteiden huomioiminen:

Kivet ja kukkasipulit on helppo asetella astioihin heikollakin motoriikalla. Matalareunaiseen astiaan on helpompi laittaa kiviä ja kasveja. Kukkasipuleita on helppo käsitellä niiden suuren koon vuoksi.

 

Rairuohon kasvatus

Rairuohon kasvatus on helppoa ja nopeaa, sillä se itää noin viikossa. Rairuohon voi kylvää lähes millaiseen astiaan tahansa ja koristella mielensä mukaan. Pääsiäisen aikaan toiminnan oheen sopii esimerkiksi pupuvierailija. Pääsiäiseen liittyy myös paljon erilaisia perinteitä ja merkityksiä, joista on mukava keskustella yhdessä toiminnan ohessa.

Tarvikkeet ja työvälineet:

  • Multaa tai talouspaperia
  • Rairuohon siemeniä
  • Laakea astia, vati, jogurttipurkki tms.
  • Pala muovikelmua (esim. elmukelmu)

Työohje:

  1. Valitse alustaksi laakea astia tai vaikka jogurttipurkki.
  2. Tasoita multa pohjalle, mutta älä paina sitä liian tiiviiksi. Kasvatus ei vaadi multaakaan vaan siemenet lähtevät kasvamaan myös märällä talouspaperilla.
  3. Kastele multa ja sirottele siemenet siihen tasaisesti. Peitä kylvös kevyesti mullalla.
  4. Kastele kylvös vielä kevyesti.
  5. Peitä lautanen talouskelmulla. Kelmu auttaa kylvöksen säilyttämään kosteuden valoisalla ikkunalaudalla mutta ilmankin pärjää.
  6. Kun siemenet ovat alkaneet itämään, poista kelmu.
  7. Kastele ja leikkaa säännöllisesti.

Ohjaajalle:

Rairuohoa voi kylvää lähes millaiseen astiaan tahansa. Esimerkiksi puolikkaat kananmunankuoret sopivat hyvin pääsiäisen aikaan. Kanivierailijoita ja estekaneja voi tiedustella esimerkiksi kanikasvattajilta – ja yhdistyksistä.

Toimintarajoitteiden huomioiminen:

Rairuohon sijaan pääsiäiseksi voi kasvattaa myös esimerkiksi ohran tai kauran orasta. Jyvät ovat kokonsa puolesta helpompia käsitellä esimerkiksi rajoittuneella motoriikalla.

Ohje pdf -tiedostona